perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kesäkuntoon!

Minäkin haluan kesäkuntoon. Olen kuullut, että silloin tulee syödä hedelmiä. Arvaatkos mikä on minun lempihedelmä? Vihje on sisällytetty minun nimeeni. No VERKKOMELOOOOONI! Se cantaloupe. No katsos mitä sitten tein:


Minä söin hedelmää. Olen nyt jo selkeästi solakampi.

Voimahali!

P.S. Ei tuo ole minun lempihedelmä oikeasti.

P.P.S. Söin toki muutakin hedelmien lisäksi. Muun muassa pitsan.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

KAIKKI ON PILOILLA!

KATO NYT!


MIKÄ KEKO HERNEITÄ! NE KAIKKI OLI MUN SALAATISSA. LOHISALAATISSA EI KUULU OLLA NOITA SAATANAN KÄTYREITÄ! NE OLI VIELÄ PIILOTETTU ETEVÄSTI. VOI HYVÄT HYSSYKÄT ETTÄ SUUTUTTAA!

VOIMAHALI!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Olen hengissä- MELKEIN!

No en minä kuollut niihin korvasieniin. Joku oli kai pessyt ne sitten hyvin. Ihan kiva niin. Mutta! Ekanakin minun hammaskiiltoni on taatusti heikentynyt, koska korvasienien poimuissa oli hiekkaa. Niin, ei oltu pesty sittenkään niin hyvin! Ja mikä karmaisevinta:


Meinasin tukehtua noihin kiviin jotka myös sieltä poimuista putkahtivat! Mitä ihmettä!? Nyt myös hammasta kolottaa kovin. Minä siinä innoissaan ihan muutamankin kerran noita puraisin. En taida enää syödä korvasieniä ikinä.

Voimahali!

tiistai 31. toukokuuta 2011

Viimeinen ateria

Nyt alkoi jännittämään. Minä taisin äsken syödä korvasieniä. Ne on kuulemma myrkyllisiä. Hitsi kun minulla oli niin kova nälkä, että ehdin jo syödä kaksi lautasellista. Nyt pitää vain jännittää että miten käy. Olikohan joku käsitellyt ne jo?


No ei se mitään. Ihan herkullinen viimeinen ateria se oli!'

Voimahali! (Toivottavasti ei viimeinen...)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Minua on huijattu!

Sain kerran ajatuksen syödä hieman terveellisemmin. Päätin tehdä kikhernepihvejä. Koska löysin kaapista kikhernepurkin. Jännä löytö. Minä kaduilla sitten huutelin tästä kokkausideasta. Rehvastelin oikein. Ja mitä vielä, kato:


No en minä osaa kaikkia kieliä! Tuo sitten tarkotti että nuo oli VALKOISIA PAPUJA! Mitä siinä sitten nälkäinen ihmisraunio muuta kun sitkeästi hoitaa homman loppuun.


Niin no eihän ne onnistunut. Kyllä harmitti.

Voimahali!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Löyty!!!

Ihanaa! Voi tätä onnen päivää. Viikko sitten söin karkkia. Yksi puoliksi syöty karkki siinä tohinassa sitten hävisi. Etsin sitä vartin. Ei löytynyt. Mutta tadaa!


Tänään se löytyi sängyn alta! Voi kuinka iloinen olin. Jälleennäkemisen taikaa!

P.S. Arvaa söinkö sen?

Voimahali!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Joko saa syödä?

Äh. Nälkä. Ja siitä on vasta yksi vaivainen tunti kun viimeksi söin. Ihan sellaisen ison lautasellisen. Hiukan oli tipahtanut ruokaa ihan siihen tarjottimellekin lautasen yli. Niin että milloin saa taas syödä? Mikä on sovelias aika aterioiden välillä. Eikö tunti ole tarpeeksi?


Voimahali!