lauantai 24. marraskuuta 2012

Onks tos liikaa?

Niin siis onks tos liikaa täytteitä?


Hei siis oikeesti, onks tos tosiaan liikaa? Okei, no mä laitan vähän vielä lisää sit.

Voimahali!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Comfort food

Minun teki äsken mieli lohtua. Ja mikä onkaan parasta lohtua? No ruoka tietenkin! No minä aloitin sitten kokkaamisen YHDEKSÄLTÄ ILLALLA!

Valmistin rakkaudella perunamuusia. Se on parasta lohturuokaa. Joskus haluaisin sukeltaa ammeelliseen perunamuusia. Se olisi ihanaa. Sen ohelle tein pienen (se oli kyllä todella iso) lohen, smetanalla ja suolakurkulla. Loheen en haluaisi sukeltaa, se haisee.

Söin tämän koko komeuden KYMMENELTÄ ILLALLA! Kellonaika on kuulemma liian myöhäinen ruokailuun. Tuli siis kiire syödä KAIKKI ennen kuin kukaan huomaa. Siksi ei ole kuvia.



Tältä näytti sitten ruokailun jälkeen. Haluisin jo lisää. Lohtua ja ruokaa ja lohturuokaa.

Voimahali!


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Masentava ilta

Voi ettien että. Olen todella masentunut. Tämän piti olla minun iltaruokani.


No nimpä. Yksi masentava parsakaali. MUTTA! Sain tuta parsakaalin koston. SE OLI MENNYT VANHAKSI. Ihan se haisi pahalta ja oli saanut pintaansa nöyhtää. Voi home!

No minä sitten tein pitsan. Sen pääasiallinen täyte oli ketsuppi. KOSKA EI MINULLA OLLUT RUOKAA, KUN LUOTIN PARSAKAALIIN. Ei pidä luottaa parsakaaliin.

Voimahali!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Koskaan ei ole liian myöhä syödä

Minulle tuli nälkä. Minun oli jo todella pitkään tehnyt mieli lasagnea. Karvinenkin pitää siitä. Miksen sitten minäkin? No kyllä pidänkin, ja paljon!


Nyt se on uunissa ja kello on jo yli yhdeksän illalla. Ei se ole liian myöhäinen aika. Kyllä se varmaan on valmista jo ennen kymmentä. Tuo on muuten kokonaan minulle. Minun lasagne. Minä syön sen kokonaan yksin yömyöhällä!

Voimahali!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miksei se kasva???!!!

Minä olen epäonnistunut viljelijänä. Minun salaatti ei ollenkaan kasva.



Kato nyt! Ihan tynkä vielä. Minulla on jo nälkä. Ei tuosta kovin runsasta annosta vielä saa!

Miksi se ei kasva? Se on jo viikon tuossa ollut.

Voimahali!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Olen myös viljelijä

Minäkin olen trendikäs. Olen aloittanut vilejelyn. Minä kasvatan salaattia omassa ruukussa. Omalla ikkunalaudalla. Se on todella kuuma juttu nykypäivänä.



Nam nam. Kohta saa syödä itse vilejeltyä salaattia. Se maistuu varmasti paremmalta kuin kaupan. Kyllä minun kelpaa. Olen etevä viljelijä! Ja tietenkin trendikäs.

Voimahali!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Arvaa mitä!?

Niin. Arvaa mistä raaka-aineesta minä teen juuri ruokaa!?


Hihi! Aika ällöä! No arvaatko?

Voimahali!